Kolmiokissa.com on erään Hanna-nimisen ihmishenkilön kotipesä Internetin ihmeellisessä maailmassa jo vuodesta 2003. Aivan alkuperäinen kolmiokissa oli kolmion muotoinen kissan pää, jonka piirsin paperin kulmaan turhautumisen hetkenä kesällä 2002. Olin tuolloin kesätöissä VR:n varikolla junasiivoojana. Kesätyö oli varsin kasvattava kokemus; en edes tiennyt, että VR:n kaupunkijunissakin on vessat, mutta sitten pääsin pesemään niitä ja tutustuin niihin varsin perusteellisti. Kolmiokissan hahmo miellytti minua ja saman vuoden jouluna mieheni osti minulle joululahjaksi domainin kolmiokissa.com.
Sivujeni sisältö ja varsinkin ulkoasu ovat vaihdelleet suuresti vuosien varrella. Tammikuussa 2012 kokeilin WordPressiä ja oivallettuani sen mahdollisuudet siirryin käyttämään sitä kotisivujeni julkaisualustana. Blogin kanssa on ollut aktiivisempia ja passiivisempia ajanjaksoja. Enimmäkseen varmaan niitä passiivisia.
Rohkeimmat saavat laittaa kommentteja tai sähköistä postia.